Älykäs Tampere: IoT-alusta toimii kaupunkipäättäjän tukena ja parantaa asukaskokemusta

Banner image Banner image

Miten kaupunki voi edistää hiilineutraaliutta, kuinka kasvava kaupunki huolehtii palvelujen laadusta ja voidaanko tiedolla johtaminen ottaa entistä paremmin osaksi kaupungin päätöksentekoa?

Muun muassa näihin kysymyksiin Tampereen kaupunki lähti vastaamaan IoT-alustahankkeellaan. Toimittajaksi valikoitui Wapice Oy, joka pystyi tarjoamaan valmiin alustan ja 20 vuoden kokemuksen esineiden internetistä, höystettynä intohimolla älykkäämpiä kaupunkiratkaisuja kohtaan.

Toimitettava alustapalvelu perustuu Wapicen IoT-TICKET® -tuotteeseen. Wapice toimii yhteistyöpartnerina Tampereen kaupungin kanssa 10 vuoden ajan. IoT-alustan käyttö aloitetaan kahdella käyttötapauksella: ulkovalaistuksen ohjauksella ja kaupunkiympäristön ulkoalueiden tilannekuvaseurannalla.

Alustan hyödyntäminen on herättänyt mielenkiintoa kaupungin eri toiminnoissa ja uusia käyttötapauksia onkin jo lähiaikoina tulossa. Kehitämme esimerkiksi kuva-analytiikkaa kaupunkiympäristön ulkoalueiden liikenne- ja valvontakameroiden kuvavirrasta – näin voidaan seurata esimerkiksi liikennevirtoja sekä hahmottaa paremmin ulkoalueiden käyttöasteita. Myös ulkoalueiden sulanapitojärjestelmän etävalvonta ja -ohjaus sekä älysatamaratkaisut ovat ajankohtaisia käyttötapauksia.

Mika Heikkilä, Järjestelmäpäällikkö, Tampereen kaupunki

Kerää, analysoi, automatisoi

Tampereen kaupungin IoT-alusta kerää tietoa ja muodostaa tilannekuvaa kaupungin toiminnoista. IoT-alustalla erilaisia datanlähteitä voidaan yhdistellä keskenään, saattaa visuaaliseen muotoon sekä käyttää suoraan toiminnan automatisoinnissa – esimerkiksi kunnossapidon toimia voidaan tulevaisuudessa kohdistaa ja ennakoida entistä paremmin. Toteutettavat tilannekuvaratkaisut toimivat kaupungin toiminnan ohjauksessa ja täten heijastuvat konkreettisesti kaupunkilaisten arkeen. Esimerkiksi teiden ylläpitoa voidaan suunnitella optimaalisesti hyödyntämällä paikallisia säätilatietoja ja sensoridataa.

Smart Tampere user interface

Tampereen kaupungin tavoitteina IoT-alustan osalta on löytää ratkaisuja joiden avulla voidaan:

  • Parantaa kaupungin energiatehokkuutta ja edistää tavoitteita kohti hiilineutraalia Tamperetta vuoteen 2030.
  • Parantaa palvelun laatua ja asukaskokemusta sekä sujuvoittaa kaupunkilaisten elämää kohdistamalla kaupungin kehitys- ja ylläpitoresurssit tehokkaasti.
  • Saavuttaa kustannussäästöjä optimoimalla ja kohdistamalla esimerkiksi kunnossapitotoimet tilannekuvaperusteisesti.
  • Mahdollistaa yhteinen elinvoimainen kaupunkiekosysteemi, jossa niin kaupunkilaiset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset kuin yrityksetkin voi osallistua älykkäiden ratkaisujen kehittämiseen alustalle.

Jatkuvasti kehittyvä alusta - tiiviissä yhteistyössä Wapicen kanssa

Wapicen ja Tampereen kaupungin yhteistyö tähtää siihen, että alustakokonaisuus kasvaa ja kehittyy koko 10 vuoden sopimusjakson ajan. Tavoitteena on, että kaupungin työntekijät ja kaupunkilaiset ovat aktiivisesti mukana uusien käyttötapausten ideoinnissa ja kehittämisessä – myös hyvin konkreettisellakin tasolla.

Kaupunki toimii uusien ratkaisujen kokeilu- ja kehitysalustana. Hiilineutraaliuteen tähtäävillä ratkaisuilla kaupunki avaa toimintaansa, kehityshankkeitaan ja haasteita yrityksille ja yhteisöille uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomiseksi. Wapicen tarjoaman IoT-alustan laaja hyödyntäminen vahvistaa Tampereen asemaa kestävästi kasvavana älykaupunkina.

Maarit Vehviläinen, Projektipäällikkö, Tampereen kaupunki

IoT-TICKET® -ratkaisun lisäksi yhteistyössä näkyy Wapicen osaaminen eri osa-alueilta: käyttötapausten ideoinnissa hyödynnetään palvelumuotoilun lähestymistapoja ja toteutuksessa taas rakentaa tekoälyalgoritmeja. Pilviratkaisun skaalautuvuus ja käyttötapausten sujuva käyttöönotto varmistetaan ajantasaisella DevOps-osaamisella ja -työkaluilla.

”IoT-alusta on olemassa ensisijaisesti Tampereen kaupungin työntekijöitä ja tamperelaisia varten. Me Wapicella haluamme mahdollistaa innovoinnin ja IoT-alustan hyödyntämisen koko kaupunkiekosysteemille ja olemme tässä käytön tukena. Vaikka taustalla on teknisesti monimutkainen kokonaisuus, älykaupunkiratkaisujen on oltava konkreettisia ja tuotava todellista arvoa kaupungille ja sen asukkaille”, painottaa Jari Kuusisto Wapicelta.

Kokeilujen kautta älykaupunkikehityksen suunnannäyttäjäksi

Tampereen kaupunki käynnisti vuonna 2017 strategisen kehitysohjelman, jonka tavoitteena on rakentaa kestävämpää ja älykkäämpää kaupunkiympäristöä. Smart Tampere -kehitysohjelma on vuosien varrella mahdollistanut kymmeniä erilaisia kokeiluja digitaalisten teknologioiden parissa. Kokeilut ovat osoittaneet älykaupunkikehityksen hyödyt ja osa niistä onkin jäänyt pysyvämpään käyttöön.

”Positiiviset tulokset ovat edesauttaneet siirtymistä nopeista kokeiluista IoT-alustan hankintaan ja tuotantokäyttöön, mikä puolestaan mahdollistaa jatkossa kerättävän tiedon uudenlaisen hyödyntämisen. Samalla se tukee uuden pormestariohjelman tavoitteita kuntalaisten parempien palvelujen toteuttamiseksi ja yritysten uusien sovellusten kehittämisen edistämiseksi. Wapicen mahdollistama IoT-alustan nopea käyttöönotto tukee myös Tampereen asemaa kansainvälisenä edelläkävijäkaupunkina”, toteaa ohjelmajohtaja Seppo Haataja Business Tampereesta.

Tampere aikoo jatkaa kokeilumenetelmien hyödyntämistä myös jatkossa, mille IoT-alusta osaltaan tarjoaa erinomaiset edellytykset. IoT-hanke jatkuu seuraavaksi CityIoT2-hankkeella, joka keskittyy datan hyödyntämiseen.

”6Aika CityIoT 2 -hankkeen yksi avaintavoite on datan hyödyntämisen perusrakenteiden ja ratkaisujen koostaminen ja jatkokehittäminen erityisesti kaupunkiympäristön IoT-ratkaisuihin liittyen. Joten kokeilumenetelmin jatketaan myös tulevaisuudessa. Hankkeen kautta on tulossa uusia pilotteja datan hyödyntämiseen ja jatkojalostukseen nähden. Ajatuksena on, että pilottien kautta voi syntyä uusia palvelukokonaisuuteen tuotteistettavia ratkaisuja”, kertoo Minna Kinnunen.

Wapice panostaa älykaupunkipalveluihin

Wapice on ollut mukana Tampereen kokeiluissa alusta alkaen ja samalla yrityksen omat älykaupunkipalvelut ovat kehittyneet merkittävästi eteenpäin, piloteista valmiiksi palveluiksi. Esimerkiksi Wapicen tekoälyä hyödyntäviä liikenteenseurantaratkaisuja on nähty jo useissa kaupungeissa.

Älykaupungin tavoitteet

”Yhteistyö Tampereen kaupungin kanssa on ollut jo tähän mennessä aivan mahtava kokemus! Älykaupunkiratkaisuissa kiinnostavaa on erityisesti se, miten ne parhaimmillaan vaikuttavat positiivisesti kaikkien meidän arkeen. Asiakasrajapinnassa myös erilaisten ihmisten välinen keskustelu ja yhdessä innovointi on erittäin inspiroivaa ja tuottaa upeita uusia ratkaisuja älykaupunkikenttään. Tampereen IoT-alusta kiinnostaa selvästi myös Wapicen henkilöstöä ja hanketta on seurattu tiiviisti yrityksen sisällä – onhan meidän työntekijöistä merkittävä osa samaan aikaan myös tamperelaisia”, iloitsee Wapicen Jari Kuusisto.


Bannerikuva: © Tampereen kaupunki