Wapice lahjoittaa 10 000 euroa ammattikorkeakoulu Novialle

Kuvassa Pasi Tuominen ja Örjan Andersson Technobothnialla Kuva: Jenny Nyman

Ohjelmistoyritys Wapice Oy lahjoittaa 10 000 euroa ammattikorkeakoulu Novian tekniikan koulutusalalle.

”Monet meillä työskentelevät ovat kouluttautuneet Noviassa ja oppineet siellä juuri sellaisia taitoja, joita nykypäivänä tarvitaan. Ammattikorkeakoulu Novialla on mahdollisuus käyttää erinomaisia laboratorio- ja opetustiloja ja lisäksi opetukseen pyritään aktiivisesti yhdistämään yritysyhteistyötä. Me arvostamme ja tuemme mielellämme tällaista tekniikan koulutusta”, sanoo Wapicen toimitusjohtaja Pasi Tuominen.

Ammattikorkeakoulu Novian tekniikan koulutuksen tilat sijaitsevat teknologialaboratorio Technobothniassa.

”On aina hienoa nähdä, että elinkeinoelämä arvostaa alumnejamme. Opiskelijamme ovat kysyttyjä, ja teemme työtä sen eteen, että heidän kysyntänsä työmarkkinoilla säilyisi hyvänä. Wapice on vahva toimija ja hyvä yhteistyökumppani, ja annamme arvoa heidän tuelleen”, sanoo Novian rehtori ja toimitusjohtaja Örjan Andersson.

Tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet työskentelevät usein teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Noviassa voi kouluttautua tekniikan alalla rakennusmestariksi tai suorittaa rakentamisen ja yhdyskuntatekniikan, sähkö- ja automaatiotekniikan, maanmittaustekniikan, kone- ja tuotantotekniikan tai tuotantotalouden insinööritutkinnon.

Vuonna 2019 Noviassa voi suorittaa myös englanninkielisiä tekniikan Master-tutkintoja. Vaasassa järjestettävät Master of Engineering -koulutukset ovat Automation Technology ja Industrial Management and Engineering. Molempien koulutusten hakuaika 0n 9.- 23. tammikuuta.

Novian varainkeruukampanjasta voi lukea lisää verkkosivulta www.novia.fi/donera.


Lisätietoja:

Yrkeshögskolan Novia, rehtori/toimitusjohtaja Örjan Andersson

puh. 050 527 2286

Wapice Oy, toimitusjohtaja Pasi Tuominen

puh. 010 277 5100