#wapicewellnesshour – tunti viikossa oman hyvinvoinnin edistämiseen!

Vuosi 2022 on lähtenyt reippaasti käyntiin ja työhyvinvointi on yksi tärkeimmistä teemoistamme tälle vuodelle. Pitkittynyt ja vaikea koronatilanne jatkuu, mutta tästä huolimatta olemme Wapicella ideoineet ja kehittäneet jatkuvasti uusia toimintatapoja hyvinvoinnin edistämiseksi. Wellness hour on yksi näistä keinoista.

Wapicella työntekijöiden hyvinvoinnilla tarkoitetaan motivaatiota, rooliodotuksia, mielenkiintoisia työtehtäviä, onnistumisen tunnetta, työmäärää, tiimidynamiikkaa, ura- ja osaamiskehitystä sekä työn ja yksityiselämän tasapainoa. Työhyvinvointi ei siis ole vain yksittäinen osa tai tekjiä, vaan kokonaisuus, joka lähtee työpaikan oloista ja ulottuu vapaa-ajalle asti.

Laajan ja kattavan työterveyspalveluidemme lisäksi Wapicella pohdittiin tapoja, miten työhyvinvointia voisi edistää viikoittain kesken työpäivienkin. Etätöissä helposti taukojen merkitys unohtuu ja omalta työkoneelta voi olla jopa vaikeaa poistua kesken päivän. Kun työmatkat jäävät arjesta pois, voi myös liikunnan määrä pudota merkittävästikin. Mietimme vaihtoehtoja, miten henkilöstöä saadaan innostettua huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ja näin syntyi Wapice Wellness-hour!

Tunnin hemmottelu aivoille

Wapice wellness hour tarjoaa työntekijöille joka viikko yhden palkallisen työtunnin oman työhyvinvoinnin edistämiseen. Henkilöstö on osallistunut esimerkiksi Wapicen omille sulkapallo,-salibandy ja tennisvuoroille tai lähtenyt pitkälle kävelylle kollegan kanssa kesken työpäivän. Osa on nauttinut hieronnan tuomasta rentoutuksesta ja jotkut ovat ottaneet itselleen palautumisaikaa joogan tai mindfullness harjoitusten parissa.

Palautteet ovat olleet erinomaisia ja henkilöstö on nauttinut uudesta edusta paljon – viisi suosituinta lajia Wapicelaisilla ovat tänä talvena olleet kävely, juoksu, hiihto, meditaatio ja kuntosali! Alla voit nähdä fiiliskuvia Wapicelaisten hyvinvointihetkistä ja työntekijöidemme kommenteja hyvinvointiedun vaikutuksesta arkeen.

Riina wellness hour

"Kun Wapice muutti isompaan toimistoon Tampereelle vuonna 2019, rakensimme oman kuntosalin toimistotalomme kellariin. Kun wellness-hour tuli käyttöön, ei ollut vaikeaa arvata, mikä on minun harrastukseni, kun saan käyttää yhden palkallisen tunnin hyvinvointiin joka viikko!"
– Riina Puhakka, Customer Success & Account Manager

Lassi wellness hour

"Wellness-tunti on erinomainen kannuste järjestää aikaa liikkumiseen keskellä kiireisintäkin työviikkoa. Itse pidän raskasta harjoittelua parhaana vastapainona työperäiselle stressille. Tämä uusi etu tekee Wapicesta entistäkin paremman paikan työskennellä!"
– Lassi Niemistö, Head of DevOps, Security and Quality Solutions

Anssi wellness hour

"Wellness-hourissa haastavinta on työtuolista nouseminen. Aina tuntuu siltä, että pitää tehdä vielä joku juttu loppuun. Mutta sitten kun pääsee hetkeksi raikkaaseen ulkoilmaan, vaikkapa pienelle kävelyretkelle, se on kuin viileä kääre ohimolla – ajattelu vapautuu keskittymisen pinteestä ja tulee uusia ideoita."
– Anssi Turunen, Digital Marketing Specialist

Alla näet muiden wapicelaisten fiiliskuvia:

Nani wellness Wellness hour
Wellness hour Wellness walk

Haluatko sinäkin liittyä osaksi mahtavaa ja aurinkoista joukkoamme, josta tekemisen meininkiä ei puutu? Katso avoimet paikkamme ja hae nyt!