Blogi

Digitalisaation yleistyessä monet yritykset haluavat tarjota myyntiverkostolleen ja asiakkailleen työkaluja, joiden avulla on helppo löytää erilaisiin asiakastarpeisiin parhaiten soveltuvia tuote- ja palvelukokonaisuuksia. Erilaiset ohjatun myynnin ratkaisut auttavat yrityksiä saavuttamaan tämän tavoitteen.

Aivan viime vuosina CPQ-markkinoilla on alkanut yleistyä uusi käsite ohjattu myynti. Käsite on niin nuori, ettei sille ole ehtinyt muodostua vielä vakiintunutta määritelmää ja sitä käytetään varsin laajasti kuvaamaan hieman eri asioita asiayhteydestä riippuen. Yl...

Jatka lukemista
Summium CPQ Wapice Ohjattu myynti konfiguraattori myyntikonfiguraattori tarvekartoitus konfigurointi hinnoittelu tarjoustyökalu digitalisaatio

Abstract

Wapice on 17 vuotias kasvuyritys, joka on 7 vuoden välin kolminkertaistanut henkilökuntansa ja liikevaihtonsa. Wapice on ollut digitaalisuuden pioneeri perustamisestaan lähtien. Yritys on syntynyt mobiilin internetin maailmaan ja laajentanut palvelunsa kattamaan teollisuuden koko ohjelmistotarpeen.

Silloin kun kaikki alkoi, oli WAP

Wapice perustettiin vuonna 1999 marraskuussa. Kuukautta aikaisemmin, lokakuussa 1999, Nokia oli lanseerannut WAP puhelimen mallia Nokia 7110. Tuotteen avulla ensimmäistä kertaa pystyttiin puhelimella selailemaan web-sivuja ja liittymään i...

Jatka lukemista
Wapice Digitaalisuus Digitalization Wapice history IoT-TICKET Summium WRM IoT WAP

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Summium-tuotteemme blogissa.

Erään arvion mukaan maailmanlaajuinen CPQ-markkina jatkaa kasvuaan jopa noin 25 % vuosivauhtia. Tämä väistämättä muokkaa markkinoita niin CPQ-työkalujen ominaisuuksien kuin asiakasvaatimustenkin osalta. Olen tähän koonnut joitakin keskeisiä trendejä, joita markkinoilla on nähtävissä.

Ostamisen helppous

Yritykset pyrkivät tekemään ostamisen mahdollisimman helpoksi asiakkailleen. Tämä on totta kaikkien tuotteiden kohdalla mutta erityisesti silloin, kun kyseessä on monimutkainen räätälöitävä tuote tai palv...

Jatka lukemista
Summium CPQ trends

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Summium-tuotteemme blogissa.

Usein kuulee sanottavan, että kokeneet myyjät ovat rautaakin kovempia ammattilaisia ja korvaamattomia. He ilmaantuvat paikalle aina, kun myydään kaikkein monimutkaisimpia tuotteita. He poistuvat yhtä salamyhkäisinä pois kuin tulivatkin. He ovat lähes mystisiä sankarihahmoja. Kuinka on mahdollista, että pieni joukko myyjiä voi tehdä suurimman osan tuloksesta?

Hiljainen tieto, mitä se on?

Myyntitapahtumaan liittyy paljon erilaista tietoa, josta osa voi olla hiljaista tietoa. Hiljainen tieto on subjektiivista, riippuu...

Jatka lukemista
Summium CPQ hiljainen tieto

Ota yhteyttä